lauantai 30. maaliskuuta 2013

Tampere kuplii and some other things

Tämä piti kyllä kirjoittaa jo eilen, mutta en sitten jaksanut. Eli tosiaan käväisin Tampere kupliissa, vaikka melkein oli niin etten menisi ollenkaan. Ja todellakin vain käväisin... Lauantainahan olisi ollut kaiken näköistä kivaa, minkä takia olisin voinut siellä käydä, mutta koska olin laiska ja seuralaiseni oli vapaa vasta sunnuntaina niin mentiin käymään vasta silloin. Tietysti sitten sain vähän myöhässä tietää, että olisihan mulla ollut seuraa paristakin tyypistä silloin lauantaina... ^^''

 photo IMG_0504_zpsfd0475cb.jpg

 photo IMG_0529_zps1b25bbb5.jpg

Sain tuolloin hyvän syyn laittaa tämän pehkon, jolle leikkasin sen ottiksenkin. Ja tajusin että meillähän on isommatkin ripset, kun mitä yleensä oon käyttänyt joten laitoin ne~ Nämä isommat on kyllä huomattvasti komeemmat *W* Ja siellä hyllyllä ne on lojunu laatikossan pitkän aikaa ilman, että kukaan ois käyttäny D:

No Hajan piti noutaa puolenkuun peleiltä viimeinen Blade, joten sinne suunnattiin ennen kupliita. Mutta sitten paikan päälle päästyä metsästettiinkin Lon (tai oikeastaan toisinpäin). Ei ehditty kuin taidekuja ja myyntipäydän oikeastaan kiertämään kun jo saatettiin Lonlonia pysäkille. Ja siitä nälkäisinä alettiinkin lähtemään jo kotia kohti. No ei sen puoleen ei sunnuntaina siihen aikaan ollut edes oikein mitään ohjelmaa, jossa olisi viitsinyt käydä. (sen sijaan lauantaina oli parikin... ahahha..).

 photo IMG_0506_zpsaa19b547.jpg
Cute backpack isn't it? 

Mukaan sieltä sitten tulikin tosi tärkeänä tuollainen reppu. Vaikka käytänkin tosipaljon reppuja ja silleen, mutta asiallehan voi tehdä muutoksen ^^'. Mutta ihme kyllä en ole ostellut sitten muuten lähiaikoina mitään! Lukuunottamatta jotain suklaata yms. Mutta silti! Olen aika ylpeä asiasta, vaikka siihen tulee muutos kun mahdollisesti laitan Hajan tilaamaan kengät, mekon ja paidan :''D Oli kyllä aika lähellä, etten olisi ostanut yhtä peliäkin, kun J-pon ja Haja sitä kovasti yritti tyrkyttää.. :'').

 photo IMG_0407_zps461e5766.jpg

Ja samalla kun laittelin näitä kuvia konellee niin kameraan oli tullut joskus tälläinenkin kuva (ja aina yhtä puhas peili... mun pitäis tosiaankin tehä asialle jotain). Mutta mulla on hame! Ihmeellistä sinänsä, kun en yleensä käytä hameita (varmaan koska en omista mitään kivoja). Taisin olla menossa kattoon Janin teatteri esitystä Lonloninkanssa! Jos oikein muistan, että se oli siltä päivää. Se oli tosiaan ihan hauskaa katseltavaa ja vieläpä ilmainen 8D.

No nyt kuitenkin on pääsiäisloma, pieni mutta mukava tähän ennen viimeistä viikoa tigerillä! Sen jälkeen alkaakin sitten taas harmaa kouluarki, vaikkei sitäkään kauaa kestä kun kesä on melkein täällä~ No lomalla en oo tehny oikein mitään muuta kun kattonu animea ja piirtänyt. Pelata pitäisi ja lasketteleen olisin halunnu mennä, mutta näyttää vähän siltä että sellaista reissua ei taida tulla ^^'. Animua tosiaan on katsottu taas, joten siitä sitten varmaan taas seuraavaksi (ne nyt tuppaa loppumaan samaan aikaan).

Mutta olen piirtänyt tässä nyt lähes paripäivää! Tänään piirsin itseasiassa kokopäivän ja sain ranteen sekä sormien nivelet kipeäksi... (jännetuppitulehus, täältä tullaan!). Mutta eilen sen kuvan kuitenkin aloitin ja sain tänään hyvälle mallille!

 photo VIP_zps1250fda0.png
I started this yesterday :>

Eilen sain tämän tähän vaiheeseen! En muistanukkaan, että tein sitä näin vähän... No tänään sainkin sitten nähtävästi oikein kunnolla sitten sitä aikaiseksi ja jos olen yhtä liekeissä huomenna niin eiköhän siitä valmista tule! :B

 photo masakiampmanarajat_zps9a30d042.jpg
Only coloring anymore!


Sain tänään sen jo noin pitkälle! Ja siinä tosiaan kaksi hahmoani, oikein iloisia molemmat ja olen muutenkin piirrellyt tai lähinnä suttaillut Manan (tämä istuva tappi) naamoja melkoisesti niin teki mieli piirtää ihan kunnon kuva. Ja koska on se kuva vähän ankea yhdelle niin kaksin kaunihimpi :B Joten lisäsin mukaan Masakin (aika vanha hahmoni itseasiassa nyt kun alkaa ajattelemaan ja niin vähän oon sitä piirtänyt :'')). Eiköhän tästä ihan hyvä tule, vaikka siitä onkin aikaa kun koneella viimeksi jotain piirsin ihan alusta loppuun ^^.

 photo VIP2_zpsee7f5bff.png
I continue this tomorrow (if I'm not too lazy)

Sain jopa kaikki iho alueet kokonaan väritetty ja molempien hiukset sai jo pohjavärinkin! Siitä onkin sitten hyvä jatkaa huomenna, jos en rupea laiskaksi ja makaa sängyssä lueskellen ja sitten valu lattialle pelaamaan pleikkarilla :'''D

Mutta eipä tässä sitten muuta! Saimpahan ainakin kirjotettua jostain muustakin kun animesta ja sehän oli tavoite (eikun siis miten se menikään). Sain muuten laitettua itseni Blogloviniin joten: Seuraa blogiani Bloglovinin avulla

Adios amigos! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti